Olen aiemmin miettinyt pitäväni blogia, missä kertoisin niin omasta elämästäni, ajatuksistani kuin myös koirani kanssa tekemisestä. Päätin kuitenkin, että on selkeämpää tehdä oma blogi Ohmulle.

Tänään on ollut hyvä päivä. Alunperin tänään olisi pitänyt olla ohjatut treenit, mutta niiden peruunnuttua harjoiteltiin vanhoja juttuja Ohmun kanssa kahdestaan. Tai, kahdestaan ja kahdestaan, tuolla ihmisten ilmoilla lenkkeillessä. Ja ai, että, tekipä se hyvää mun jaksamiselle! Oon monen monta kertaa tuon kanssa treeneissä taistellut, että se jaksaisi keskittyä ja mitä tänään tapahtuikaan? Jätkä veti niin täydellisesti, että! Seuraamisessa ei tarvinnut muuta kuin käskyn sanoa ja heti tultiin oikeaan asentoon vierelle ja seuraamaan. Käännökset menivät loistavasti, tuo seurasi mua kuin hai laivaa. Minne se mun hormonihirviö katosi?

Ilmoitin Ohmun viikonloppuna ensimmäiseen näyttelyynsä. Mennään vähän katsomaan mitä siitäkin tulee, Ohmullahan tosiaan on komiikkahäntä, eli oikein tiivis kippura selän päällä. Lainatakseni rotumääritelmää: "Häntä: Keskipitkä, tuuhea ja matalalle kiinnittynyt. Levossa riippuva; liikkeessä löysällä kaarella, mutta ei saa nousta selän päälle ---". Eli saa nähdä mitä mieltä tuomari tuosta herra sippurahännästä on. Jos menee hyvin voidaan kokeilla näyttelyjä uudestaankin, itseäni ainakin kiinnostaisi muutamat kerrat käydä. Tuntuisi toisaalta turhalta käydä hakemassa huonoja arvosteluja hännän takia. Mutta katsoo nyt mitä siellä sanotaan, siihen asti treenataan hullun lailla, jotta teini osaisi käyttäytyä koiriksi siellä tilanteessa.

Olen huomannut, että naksuttimen avulla kouluttaminen sujuu paremmin kuin hyvin. Miksi ihmeessä en ole käyttänyt sitä vekotinta useammin apunani? Onneksi ei ole myöhäistä, jätkä kuitenkin niin nuori ja haluaa oppia uusia asioita. Ihana huomata kuinka tuo nauttii tekemisestä, etenkin uusien asioiden oppimisesta.